Matka- ja tutkimusapurahaohjesääntö

 Ohjeet on päivitetty joulukuussa 2010


1 § 

Suomen Kardiologisen Seuran apurahojen tarkoituksena on tukea taloudellisesti
Sydän- ja verisuonitauteihin kohdistuvaa suomalaista tutkimustyötä ja suomalaisten tekemien tutkimusten tulosten julkistamista matka-apurahoja myöntämällä
Opintomatkoja, jotka edistävät kardiologian tieteellistä ja käytännöllistä kehitystä Suomessa sekä
Tutkimushankkeita, joilla on valtakunnallinen merkitys kardiologisen tutkimuksen edistämiseksi Suomessa.

2 §

Seuran vuosikokoukselle esitettävään talousarvioon merkitään vuosittain tähän tarkoitukseen varattava määräraha.

 

3 §

Apurahojen suuruudesta ja lukumäärästä päättää Seuran hallitus, joka ilmoittaa jaettavista apurahoista Sydänäänen numeroissa. Apurahoja myönnettäessä arvioidaan sekä kongressin merkitys että abstraktien taso sekä samaan kongressiin jo myönnettyjen apurahojen lukumäärä samoin kuin hakijan aikaisemmin kuluneen vuoden aikana Seuralta saamien apurahojen määrä.

4 §

Apurahaa anotaan Seuran hallitukselta perustellulla kirjallisella anomuksella.
Matka-apurahoja voidaan myöntää joko kutsutuista esitelmistä aiheutuvien matkakulujen kattamiseen tai omien tutkimustuloksien esittämisestä aiheutuvien kulujen kattamiseen. Apuraha-anomukseen on liitettävä selvitys muusta rahoituksesta. Jos apurahaa anotaan abstraktin suullista tai poster-esitystä varten, liitetään hakemukseen kongressin ilmoitus siitä, että abstrakti on hyväksytty esitettäväksi..
Opintomatkaa tai tutkimushanketta varten tehdyssä apuraha-anomuksessa on esitettävä opintomatkan tai tutkimuksen tavoitteet, tutkimussuunnitelma, tutkimuksen nykyvaihe ja rahoitus-suunnitelma. Opintomatkojen tulee liittyä Seuran sääntöjen 2 §:n mukaisiin tarkoituksiin ja niillä tulee olla valtakunnallinen merkitys.

5 §

Apuraha-anomuksen tulee pääsääntöisesti olla perillä hallituksen kokouksessa käsiteltävänä viimeistään 2 vk ennen sellaista kokousta, joka edeltää suunniteltua matkaa. Abstraktin hyväksymisilmoitus voidaan toimittaa hallituksen kokoukseen sähköpostin liitteenä tai telekopiona.
Hallituksen kokousten ajat ilmoitetaan Sydänäänessä.

6 §

Apurahan maksamisen edellytys on, että matka-apurahan saaja liittää matkalaskuunsa

  • abstraktin esitettäväksi hyväksymisilmoituksen, jos sitä ei ole lähetetty jo aiemmin
  • matkalippujen alkuperäiset kannat
  • kuitit matkakustannusten maksamisesta
  • matkakertomuksen tai muun, Sydänäänen päätoimittajan kanssa erikseen sovittavan kirjallisen tuotteen
 
ja että
  • opintomatkaa varten myönnetyn apurahan saaja ja tutkimusapurahan saaja liittävät apurahan maksatuspyyntöön selvityksen mahdollisesta palkattomasta virkavapaudesta.

7 §

Tutkimusapuraha ja opintomatkaa varten myönnetty apuraha on käytettävä myöntämispäivästä 3 vuoden kuluessa.
Tutkimusapurahan käytöstä ja saaduista tuloksista on annettava selvitys kahden vuoden kuluessa apurahan myöntämisestä.