Suomen Kardiologisen Seuran 40-vuotishistoriikki
![]() |
Kardiologian edistysaskeleita 1997–2007
Julkaistu Suomen Kardiologisen Seuran 40-vuotisjuhlakokouksen yhteydessä tammikuussa 2008 Helsingissä.
"Suomen Kardiologisen Seuran perustava kokous pidettiin Helsingissä 13.11.1967. Perustavassa kokouksessa oli 37 henkilöä, herroja ja ainakin yksi nainen, neiti Leena Tuuteri, kuten pöytäkirjassa todetaan. Pian 40 vuoden kuluessa Seuran toiminta on laajentunut monissa suhteissa, ja herroittelu ja neitittely on muuttunut akateemisten titteleiden käyttöön. Seuran toimintaa on arvioitu historioitsijan silmin jo kaksi kertaa ennen tätä historiikkia. Terho Toivonen laati Seuran 20 –vuotisjuhlaan koosteen siihenastisesta toiminnasta. Ensimmäinen Seuran historiikin valmistelu käynnistyi 29. vuosikokouksen yhteydessä, jolloin puheenjohtaja kutsui toimikunnan suunnittelemaan ja laatimaan Seuran 30-vuotishistoriikin. Se käsitteli kardiologisen tietämyksen, diagnostiikan ja hoidon kehittymistä, toiminnan kehittymistä suomalaisissa yliopistokeskuksissa, vaikuttajapersoonia sekä Seuran koulutus- ja julkaisutoiminnan kehittymistä.
Seuran puheenjohtaja Juha Hartikainen kutsui Matti Halisen ja Markku Ikäheimon suunnittelemaan Seuran historiikkia vuosikokouksessa 2006. Tarkoitus oli kuvata, mitä on tapahtunut edellisen painoksen jälkeen. Seuran toiminnan laajenemisen ja nopean kehittymisen vuoksi ”välivaiheen” historiikkia pidettiin tarpeellisena ennen 10 vuoden kuluttua järjestettäviä Seuran 50-vuotisjuhlallisuuksia
ja siinä yhteydessä laadittavaa seuraavaa historiikkia. Tämän 40-vuotishistoriikin näkökohta painottuu edellistä painosta enemmän sairauksien hoidon kehittymiseen. Osa kirjoituksista käsittelee viime vuosikymmenen kehitystä edellisen painoksen kattaessa edeltävän ajan. Edellisessä painoksessa
jäi mm. rytmihäiriöiden hoidon kehityksen käsittely niukaksi, minkä vuoksi tässä historiikissa asiaa käsitellään laajemmin..."

