DAT Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto varoittaa nuuskan käytön haitoista

DAT Lääkärit tupakkaa vastaan verkosto _Lehdistötiedote 3.2.2021 

 

Nikotiinia sisältävien tuotteiden, kuten nuuskan käytön vähentämiseksi pitäisi suoraviivaisesti puuttua.  

Kiistatta tarvitaan lisää tutkimustietoa nikotiinialtistuksen kokonaismääristä sairauksien ilmaantuvuuteen.  

Hyöty-haitta-keskustelut nikotiinia sisältävien tuotteiden osalta ovat terveydenhuollon kohtaamisissa avainasemassa, osana lopettamispäätökseen kypsymistä ja lopettamisen tukea.

Nuoria tulee kaikin keinoin tukea kohti savutonta ja nikotiinitonta elämää.

Uuden, laajan ruotsalaistutkimuksen [1] mukaan nuuskan käyttö lisää merkitsevästi riskiä kuolleisuuteen, sydän – ja verisuonitauteihin ja syöpään. Tutkimukseen osallistui 169 103 miestä kahdeksasta eri tutkimuskeskuksesta. Tutkimukseen hyväksyttiin henkilöt, jotka olivat käyttäneet nuuskaa, mutta ei muita tupakkatuotteita. Otanta-aikana oli 1978-2010. 

Savuttomia nikotiinia sisältäviä tuotteita on enenevissä määrin käytössä meillä ja maailmalla. Tupakkateollisuus on tähän asti mainostanut nuuskaa, sähkösavukkeita ja muita höyrystettäviä tupakkatuotteita elimistölle vähemmän vaarallisina tuotteina kuin perinteistä tupakkaa. Tämä ns. ”harm reduction” – ajattelu on jo asiantuntijajärjestöissä hylätty. Se toistaa erehdyttävästi samaa markkinointikeinoa, millä kevytsavukkeiden haitalliset terveysvaikutukset naamioitiin huijaamalla ja koukuttamalla käyttäjiä [2].  

Nyt julkaistu laaja ruotsalaistutkimus osoittaa sen, mitä on jo aiemmin eläinkokeissa osoitettu.  Monet ihmisillä havaitut tupakan haitat on osoitettu eläimillä antamalla niille pelkästään nikotiinia. 

Nikotiini on erittäin myrkyllinen hermomyrkky. 

Nikotiini vaikuttaa laaja-alaisesti elimistöön.  

Nikotiini aiheuttaa merkittävää riippuvuutta.  

Nikotiinin vaikutukset kehittyvässä elimistössä ovat erilaiset kuin aikuisella. 

Nikotiinia sisältävien tuotteiden, kuten nuuskan käytön vähentämiseksi pitäisi suoraviivaisesti puuttua. Ehkäisy-, äitiys– ja lastenneuvolakäynneillä tulee kertoa, että nikotiinin vaikutukset sikiössä ovat erilaiset ja merkittävästi haitallisemmat kuin aikuisessa elimistössä. Nikotiini kulkeutuu helposti istukan läpi sikiöön. Nikotiinin ja kotiniinin pitoisuudet sikiön verenkierrossa saattavat olla suuremmat kuin äidin verenkierrossa, ja verenkierron mukana ne kulkeutuvat kaikkiin sikiön kehittyviin elimiin. Sikiön altistuminen nikotiinille lisää riskiä nikotiiniriippuvuuden syntymiselle myöhemmin. Sekä naisten että miesten nikotiinialtistus vaikuttaa hedelmällisyyteen ja lasten saantiin.  

Kiistatta lisää tutkimustietoa nikotiinialtistuksen kokonaismääristä sairauksien ilmaantuvuuteen tarvitaan. Hyöty-haitta-keskustelut nikotiinia sisältävien tuotteiden osalta ovat terveydenhuollon kohtaamisissa avainasemassa, osana lopettamispäätökseen kypsymistä ja lopettamisen tukea. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että nuoret eivät koskaan alkaisi tupakoida tai käyttää nikotiinia sisältäviä tuotteita. Nuoria tulee kaikin keinoin tukea kohti savutonta ja nikotiinitonta elämää. 

Maria Juusela, LT                                     Kirsi Vähäkangas, em.professori 
Erikoislääkäri, Espoo                                Itä-Suomen Yliopisto, Kuopio 

 

Viitteet: [1] International Journal of Epidemiology 2020;DOI:10.1093/ije/dyaa197  
[2]erkkiaurejarvi.blogspot.com 

**************

Lisätietoja

Maria Juusela, LT, erikoislääkäri
DAT Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto, puheenjohtaja
Puh. 040 746 1526

Mika Laine, LT, kardiologian erikoislääkäri
Suomen Kardiologinen Seura, varapuheenjohtaja
DAT Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto
s-posti: mika.laine@hus.fi