Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Sääntömääräinen vuosikokous 2020 siirretään

Julkaistu:

Hyvät kollegat,

COVID-19 -pandemia on aiheuttanut meistä jokaisen arkeen ja juhlaan suuria muutoksia. Kardiologinen Seura joutui perumaan Kevätkokouksen ja siirtämään kaikki kevään muut koulutuksen syksyyn tai vuodelle 2021. Tästä on aiheutunut kohtalaisesti järjesteltävää ja jonkin verran taloudellisia seuraamuksia, mutta tilanne on hallinnassa. Kevätkokous ei ole pakollinen Seuran sääntöjen mukaan, mutta Vuosikokous olisi sääntömääräisenä järjestettävä vuosittain ennen toukokuun loppua. Olemme aiemmin (Lääkärilehti 9/2020) ilmoittaneet, että Vuosikokous järjestetään to 23.4.2020 klo 17.15-18.45 Tampereella, Tampere-talon Pienessä salissa Kevätkokouksen 2020 yhteydessä. Pandemiaan liittyviä rajoituksia noudattaaksemme joudumme perumaan nyt myös tämän ajankohdan.

Seuran hallitus on päättänyt, että Vuosikokous järjestetään toistaiseksi määrittelemättömänä ajankohtana tulevan kesän tai syksyn aikana. Sydänäänen numerossa 1 (ilmestyy huhtikuussa) on nähtävänä vuoden 2019 vuosikertomus ja vuoden 2020 toimintasuunnitelma. Toimitamme vuoden 2019 tilinpäätöksen, toiminnantarkastajan sekä tilintarkastajan lausunnot ja vuoden 2020 talousarvion Seuran jäsenille nähtäväksi Seuran jäsensivuille nettiin heti, kun ne ovat valmistuneet. Ilmoitamme tästä jäsenkirjeellä sähköpostitse. Kun Vuosikokous on turvallista järjestää, kokouskutsu tulee Lääkärilehteen, painoaikatauluista riippuen Sydänääneen ja sähköpostitse kaikille niille Seuran jäsenille, joiden sähköpostiosoite on rekisterissämme.

Pahoittelemme tilannetta, mutta uskomme kaikkien Seuran jäsenten ymmärtävän Vuosikokouksen järjestämisen mahdottomuuden aiemmin ilmoitetusti tässä poikkeustilanteessa. Tänä vuonna meillä on hallituksen vaihtovuosi nykyisen hallituksen toimittua tehtävässään jo kahden vuoden ajan. Hallitus tulee esittämään Sydänäänen numerossa 1 esiteltävää (Vuosikokouksen esityslista) seuraavaa hallituspohjaa jatkossa Vuosikokoukselle. Seuran nykyinen hallitus on kuitenkin kokonaisuudessaan sitoutunut jatkamaan luottamustehtävässään toistaiseksi aina siihen saakka, kun seuraava Vuosikokous on saatu pidettyä.

Suomen Kardiologinen Seura toivottaa jaksamista jokaiselle jäsenellemme tässä poikkeustilanteessa. Huolehtikaamme toisistamme!

Lämpimin terveisin,

Essi Ryödi
Hallituksen puheenjohtaja
Suomen Kardiologinen Seura